Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Isompaa pientä

08.05.2012 - 18:49 / Kategoriat: Pikkutavarat, Vanhat lelut

Välillä tulee tunne, että kaikki on jo keksitty nukkekotikoossa. Olen yrittänyt kehitellä uusia tuotteita kesän markkinoille, mutta juuri nyt kaikki tuntuu tökkivän. Keksin jonkun idean ja huomaankin, että joku muu on jo tehnyt saman, jolloin menetän kokonaan mielenkiintoni kyseiseen esineeseen, tai sitten alan nypertämään jotain aivan liian monimutkaista, josta tulisi myytäväksi suhteettoman kallis. Siispä välillä jotain ihan muuta.

Minulla on lasten kokoinen rukki, josta oli yksi osa poikki. Se on odottanut korjaamista noin viisi vuotta - nyt sain homman vihdoin hoidettua. Tätä voisi sanoa rukkikokoelmaksi:

Pieni sininen on nukkekotiin tekemäni hieman liian järeä rukki, seuraavat kaksi ovat matkamuistorukkeja eivätkä siis kovin erikoisia, mutta kaksi viimeistä ovat kuin oikeita rukkeja pienemmässä koossa. Isoimman korjasin nyt, se on kooltaan noin puolet oikeasta ja täysin toimiva, kaikki osat juuri niin kuin pitääkin. Tässä vertailukuva oikean aikuisten rukin kanssa.

Oikean rukin maalipinnassa näkyy kehrääjän polvien kuluttamat jäljet; paljon on käytetty, ja onhan sillä ikääkin 160 vuotta. Lasten rukit eivät ole ihan niin vanhoja eivätkä yhtä kauniisti sorvattuja, ovat 1970-luvulta.

Jotain nukkekotitavaraakin on sentään valmistunut. Vaikkapa matkalaukkuja, tuohitorvia ja -kontteja:

 

Tiskivuoro

28.04.2012 - 17:34 / Kategoriat: Pikkutavarat

Helpotin vähän nukkekodin asukkaan arkea. Koska hänellä ei ole kuivauskaappia tiskipöydän yllä, niin on raukka joutunut kuivaamaan astiat pyyhkeellä. Tarvittiin siis pöydällä pidettävä astiankuivausteline. Olen miettinyt telinettä jo jonkin aikaa. Puinen varmaankin? Tai jokin rautalankahäkkyrä? Mutta niitä molempia on näkynyt muiden nukkekodeissa ja mieluiten haluan aina tehdä jotain aivan omaa. Jotenkin mielessäni pyöri Orthexin muovinen retroastiateline, joten sellainen siitä oli tultava. Tämä vilahtikin jo viime postauksessa.

Teline on kartongista tehty. Tässä vielä ilman astioita:

Eikä astianpesusta tule mitään ilman tiskiharjaa.

 

Hidasta edistymistä

06.04.2012 - 18:31 / Kategoriat: Kuisti, Pikkutavarat, Talo

Talossa on vihdoin ulko-ovi! Nyt siellä tarkenee vähän paremmin, vaikka kuistista tulikin ahtaan oloinen, kun viimeinen aukko sulkeutui.

Tein oven viilusta, pahvista ja puurimasta sekä läpinäkyvästä muovipakkauksesta. Kynnysmatto on jostakin lattiamattonäytepalasta leikattu. Matto oli melko paksu, mutta hioin pohjaa vähän ohuemmaksi.

Ovensuuhun on laitettu pieni keväinen narsissi-istutus. Astia on omatekoinen savikippo, kukat paperia ja varret rautalankaa.

Tämän myötä toivotan hyvää pääsiäistä kaikille!

 

Helppotekoisia vaatteita

07.03.2012 - 18:37 / Kategoriat: Pikkutavarat

Oho! Onko joku tullut kotiin, kun naulakossa roikkuu takki?

Vaatenaulakkoon piti saada edes jotain täytettä. Mietin, millaisista osista takki yksinkertaisimmillaan muodostuu ja piirsin oikein paperille kaavat, leikkasin kankaasta ja aloin ommella käsin. Mutta pienetkin pistot näyttivät isoilta ja tökeröiltä, ja keksin, että helman ja hihansuiden käänteet voisi liimata. Ja miksei saman tien kaikki saumat! Aloitin siis alusta ja liiman kanssa takki valmistui käden käänteessä. Vähän se on pönkön näköinen ja roikkuu kovin leveästi, mutta saa toistaiseksi kelvata. Vyön solki, joka ei kovin hyvin näy kuvassa, on pahvia ja rautalangan pätkä.

Myös kenkiä tarvitaan.

Lapsuuden barbileikeistä oli säästynyt muutama kenkäpari. Otin terävän askarteluveitsen ja katkaisin kengät (saumakohdat erottuvat kuvassa). Leikkasin siivun pois välistä ja vuolin mustien kenkien korkoja matalammiksi. Lenkkitossut olivat jonkun muun nuken kuin barbin ja aika leveät. Niistä leikkasin pohjankin pois ja kavensin sitä vähän. Sitten vain liimasin lyhennetyt kengät takaisin kokoon ja maalasin. Harmi, etten tullut ottaneeksi ennen-kuvaa. Mustat kengät olivat alunperin eri paria.

 

Käsityötarvikkeita ym.

29.02.2012 - 18:52 / Kategoriat: Huonekalut, Pikkutavarat

Tämä on nyt vähän tylsää, kun esittelen vain samoja juttuja, mitä olen aiemminkin tehnyt. Siitä huolimatta tässä vyyhdinpuita ja pikkukangaspuita.

Laitoin oikein mittatikunkin kuvaan, jotta näkyy, miten pieniä nuo lasten kangaspuut tosiaan ovat.

Sitten tein vanhanaikaisia puulaatikoita polttopuille.

Kävin varastojani läpi ja laitoin muutaman nukkekotikohteen huuto.nettiin myyntiin vähän halvemmilla hinnoilla. Kohteisiin pääset tästä.

 

Pikkujuttuja

25.02.2012 - 17:57 / Kategoriat: Messut, markkinat, Pikkutavarat

En minä aivan pelkästään itselleni ole tehnyt miniatyyreja. Kovasti olen jo valmistautunut kolmen viikon päästä pidettäville Tampereen nukkekotimessuille. Tässä tulee pari esimerkkiä, siitä mitä olen tehnyt.

Perinteisiä keltaisia pyyhekumipäisiä lyijykyniä:

Työpöydälleni oli jäänyt jostain muusta hommasta pieniä puutikkuja. Sen sijaan, että olisin pyyhkäissyt ne roskikseen, veistelin lyijykyniä.

Koreja monen kokoisia ja muotoisia, ja onpa siellä tuohivirsujakin:

Näyttää käyneen niin, että kun ei ole sitä ulko-ovea, niin kuistille on päässyt jonkun koira, liekö korikauppiaan.

 

Peili pitää olla

18.02.2012 - 18:14 / Kategoriat: Kuisti, Pikkutavarat

Eteisessä tarvitaan tietysti peili. Tein tällaisen 1950-luvun tyylisen "fasettihiotulla" peililasilla.

Lisäksi seinälle on laitettu vaateharja tuohikorissa sekä ripustettu avainnippu naulaan. Avaimet ovat kauan sitten ostetuista korvakoruista. Kipsitauluista pidän oikeassakin elämässä. Nukkekodin eteiseen pääsi Olavinlinna. Taulu halkesi sitä käsitellessäni, mutta se ei oikeastaan haittaa yhtään, onpa vain aidomman oloinen.

Toisessa päässä kuistia on tämän näköistä, ei mitenkään lopullista, vaan joitakin irrallisia tavaroita on vain laskeutunut penkille.

 

Uusi huone

27.01.2012 - 19:12 / Kategoriat: Pikkutavarat, Talo

Kerran minulla oli kissa, joka ei tiennyt, että meillä oli myös olohuone, vaikka ovi sinne oli aina auki, ja ihmiset  ja muut kissat ja koirat siellä viettivät aikaa. Kunnes yhtenä jouluaattona Pörri yht'äkkiä alkoi tuijottaa oviaukkoa hämmästyneen näköisenä ja lähti sitten tutkimusretkelle. Se löysi uuden huoneen! Siitä lähtien sekin alkoi oleskella siellä. Vähän saman tapaista on tapahtunut nukkekodissa.

Kukahan täällä asuu? Takaseinässä on ovi, joka johtanee vielä uusiin huoneisiin.

Joku aika sitten eräänä iltana, kun sähköt olivat poikki ja olin yksin kotona, päätin alkaa askartelemaan kynttilänvalossa, jotain ei niin kovin tarkkaa. Tai sitten jotain sellaista, mitä ei oikein sähkövalossakaan näe kunnolla...

Tulos oli sormenpäälle mahtuva sänky. Jonkun blogissa (en nyt valitettavasti muista kenen) oli kaunis pahvista tehty sänky, jota pimeässä muistelin ja vähän yksinkertaistin. Valojen palattua sänky osoittautui kuitenkin liian isoksi, se olisi hädin tuskin mahtunut huoneeseen. Siispä toisena iltana tein puolet pienemmän.

Suunnittelin jo taloa rakentaessani, että päätykolmiossa makuuhuoneen katon päällä voisi olla kalustettu pikkuruinen tila. Siitä tuli vähän liiankin pieni ja muotonsa puolesta vaikea sisustettava. Joku huonekalu sinne vielä mahtuu, sitten joskus kun inspiraatio taas iskee. Tavarat on aseteltava huoneeseen pinseteillä. Kuvaaminen vasta hankalaa olikin kaikkine lisävalon pitelemisineen. Luulisi, että nykyaikana voisi keksiä myös vasenkätisen kameran!

Hmm, jostain syystä makuuhuoneen vuode on täynnä kirjoja.

 

Rullia

21.01.2012 - 13:03 / Kategoriat: Pikkutavarat

Olen askarrellut rukinrullia. Nukkekotini vintillä on ollut kaksi vanhaa kehräämisessä käytettyä rullatuolia, joista toisessa ei ollut lainkaan rullia, koska niiden tekeminen on ollut niin työlästä. Nyt sain vihdoin niitä tehdyksi ja kerralla tulikin sitten aika kasa. Siispä valmistamaan uusia telineitä.

Puunvärinen rullatuoli on uusi, vihreät vanhoja tekeleitä. Rullat pyörivät rautalanka-akselilla. Penkki ja rukin edessä oleva tuoli ovat tähän taloon kuulumattomia jostain kulkeutuneita vanhoja kalusteita, muu itse tehtyä.

 

Nyt näkee

08.01.2012 - 14:43 / Kategoriat: Pikkutavarat

Aivan muuta oli tarkoitus tehdä, mutta en oikein päässyt alkuun tekemisessä ja sitä suurta ideaa odotellessani nyhersin vain jotain. Kas, muovipakkauksesta syntyi vahingossa silmälasin linssit, siihen sitten sangat ympärille.

Nyt näkee vaikka koota palapeliä, vaikkakaan juuri tuon palapelin tekemiseen ei laseja tarvita, sen verran isoja ovat palat. Eikä kyllä riitä pöytäkään, pitää siirtyä lattialle, jos mielii saada pelin koottua. Palapeli on vanhasta Talosta ja siinä on 42 palaa.

Minulla ei ole nukkea, mille voisi kokeilla, mutta silmälasit näyttävät aika pieniltä. Ehkä ne ovat lasten mallia.

Minulla ja siskollani oli lapsena tuollainen tikaslelu, jossa palikat laitetaan menemään tikkaita alas.  Pyöräjakkarasta tein parannetun version pienemmin ja lähempänä kulmia olevin pyörin.

 

Punaiset astiat

14.12.2011 - 18:30 / Kategoriat: Pikkutavarat

On aika ottaa punaiset astiat esille. Niin nukkekodissa kuin omassakin kodissani laitetaan jouluksi näytille punaisia emaliastioita.

Jossain pakkauksessa oli pala punaista pahvia ja kokeilin, josko se taipuisi astioiksi. Taipuihan se (sydänkuvioiset muki ja kasari), mutta sauman kohta on aika paksu. Sopivasti sijoiteltuna sitä ei tosin näy. Kuviot syntyivät päälle liimatusta tarrasta.

Kukkaruukkutonttu löytyi kesällä kirpputorilta.

 

Jänöjussin mäenlasku ja muuta kivaa

10.12.2011 - 21:44 / Kategoriat: Pikkutavarat

Minulla on kolme vanhaa enemmän tai vähemmän kulunutta lasten emalimukia, joissa esiintyvät kala, hiihtävä jänis ja ilmapalloja lennättävä kissa. Nyt niistä syntyi minimukit. Emalimukeja olen tehnyt ennenkin ja kerran kokeilin kuvalla varustettuakin, mutta kuvasta tuli silloin pelkkää suttua. Nyt onnistui aika hyvin, vaikkakin mukeista olisi voinut tehdä vähän isommat, jotta kuvasta olisi saanut paremmin selvää, mutta halusin pitäytyä niin lähellä oikeaa mittakaavaa kuin mahdollista.

Alkuperäiset kiinalaiset mukit ovat siitä hassuja, että kuva on kahvan vastakkaisella puolella. Jos siis mukin haluaa laittaa hyllylle kuvapuoli esillä, pitää kahvan osoittaa taaksepäin. Pikkumukeissa käänsin kahvan sivulle.

 

Taas kerran kahvinkeittoa

04.12.2011 - 17:41 / Kategoriat: Huonekalut, Pikkutavarat

Oikeassa elämässä on ollut viime aikoina niin kiireistä, etten ole saanut mitään uutta tehtyä nukkekotiin, mutta jottei tämä blogi vallan hiljenisi, kuvasin vanhoja tekeleitäni.

Kuinka ollakaan, jälleen ollaan kahvinkeittopuuhissa ja on siirrytty askel kohti nykyaikaa. Suodatinkahvia talon edustalla:

Kahvinsuodattimet tein savesta ja vasta kuvaamaan alkaessani huomasin ongelman. Eihän minulla ole aukeavaa kahvipannua, johon ne sopisivat. Tuossa kuparipannussa on aivan liian iso suu, punainen pannu taas näyttää lähinnä maitokannulta, jossa on nokka. Posliinikannun päälle suodatin sopii, mutta eihän sellaista ainakaan arkena käytetä. Onneksi nukkekodissa ei kaikkea tarvitse käyttää, vaan suodatin saa seistä keittiön hyllyllä.

Oikeasti minä juon hyvin vähän kahvia. Jospa ottaisi ennemmin teetä:

Teepussin alunen on myös savea, teepussin sisällä rippunen oikeaa teetä. Muki on myös itsetekemäni ja maalaamani.

Tässä vielä kokonaisuudessaan marmorikantinen pesukomuutti, jonka päälle tee on katettu:

Vieressä on arkkupenkki esimerkiksi eteiseen tai vaikka lastenhuoneeseen lelulaatikoksi. Nämä, samoin kuin ensimmäisen kuvan patakaapin tai lipaston, kaivelin myyntikassistani kuvausta varten. Samat kaapit ovat omassa nukkekodissani erivärisinä. Ovet, laatikot ja arkun kansi ovat avautuvia.

 

Säästämistä

23.10.2011 - 17:25 / Kategoriat: Pikkutavarat

Nukkekodissa tarvitaan myös säästölipas. Vanhassa Talossani minulla oli epämääräisesti possua muistuttava umpinainen vaaleanpunainen möykky, nyt halusin tehdä jotain muuta kuin possun. Syntyi säästökoiria:

Tein minä pieniä kolikoitakin, mutta kun en millään saanut valokuvaa onnistumaan nukkekodissa sisällä, niin kolikot unohtuivat sitten tästä kuvasta. Koirat ovat onttoja ja niiden selässä on aukko, josta rahat saa pudotettua sisälle.

 

Maitoa

01.10.2011 - 18:53 / Kategoriat: Pikkutavarat

Saman tapaiset askartelut jatkuvat. Tein kellariin pienen pläkkipeltisen maitokannun. Kannun vetoisuus oikeassa elämässä olisi kaksi litraa ja kansi on avautuva.  Jos ei tällä enää haetakaan naapurista maitoa, niin kai sille kuitenkin joku käyttö löytyy.

Muuta uutta kellarissa ei olekaan, samat perunat ja vähäinen omenasato.

 

Kahville!

24.09.2011 - 20:45 / Kategoriat: Pikkutavarat

Kahvinkeittovälineet on otettu esille. Haeskelin taas kerran vintiltä inspiraatiota askarteluille ja löysin vanhan kahviprännärin. Tällainen tuli miniversiosta. Kansi ei aukea, mutta kampea voi pyörittää.

Voikohan nukkekodin väki tuota oikeasti käyttää? Ruostettakin siinä on... Millainen olisi aivan uusi prännäri? Kiiltävä peltinen?

Kyllä ensimmäinen silti on parempi, aidomman näköinen. En saa hopeanvärisellä maalilla kovin tasaista pintaa aikaiseksi. Ehkä täällä ei tosiaan eletä ihan näin vanhoja aikoja, taitavat ostaa kahvinsa valmiiksi paahdettuna ja jauhettuna kaupasta, prännäri päätyy vintille (kuten esikuvansa siis) ja kahvimylly kaapin päälle koristeeksi.

 

Vaunut

13.09.2011 - 21:27 / Kategoriat: Pikkutavarat

Tein parit nukenvaunut. Näyttävät kyllä valokuvassa vähän säälittäviltä. Vasta kuvassa näkyvät kaikki maalituhrut ja muut epätäydellisyydet. Silti pidän itse näistä, ei kai kaiken tarvitse aivan täydellistä olla. Vielä kun keksisin, mistä pyörät tekisi helpommin ja paremmat.

Verstaan puolella sen sijaan on ollut vastoinkäymisiä juuri kun olisi mielessä monta uutta huonekalua, mitä pitäisi tehdä. Näyttää siltä, että minun on  ehkä ostettava uusi sähkökäyttöinen lehtisaha, sillä vanha sahani syöksi sisuksistaan yhden metalliosan kahtena kappaleena. Toivoisin muilta harrastajilta kokemuksia siitä, että tekeekö niillä kaikkein halvimmilla sahoilla mitään. Vai kannattaako suoraan investoida laadukkaampaan?

Laitetaan lopuksi piristykseksi mittakaavakuva vaunuista, ettei tämä kirjoitus olisi pelkkää valitusta.

 

Tuohivirsut

02.09.2011 - 09:31 / Kategoriat: Pikkutavarat

Tuohivirsujen punominen on ollut minulle ylivoimaiselta tuntuva haaste.  Muutaman kerran olen niitä yrittänyt. Ensimmäinen on onnistunut joten kuten kovan yrittämisen jälkeen, mutta toisesta ei olekaan tullut sille paria, kuin minulla olisi siinä kohtaa aukko ajattelussa. Nyt päätin, että jos pystyn punomaan millaisen korin tahansa ja jos tuohivirsujen tekeminenkin todistettavasti on mahdollista, niin tottakai minä sellaiset saan aikaan. Tässä tulos vintillä.

Ei se lopulta niin vaikeaa ollut. Nyt pystyisin tekemään niitä vaikka kuinka monet tuosta vain.

 

Marjaretken saalista ja asunnon myyntiä

14.08.2011 - 13:41 / Kategoriat: Pikkutavarat, Vanha Talo

Ilmeisesti nukkekodin marjastusretki on ollut tuloksellinen, sillä liedellä porisee mehumaija. Pari mehupulloa on jo täytettykin.

Pullojen edessä on niiden täyttämisessä tarvittava pullonpidin. Niiden vieressä oleva kätevä marjojen perkausapuväline ei oikein näy, joten siitä lähempi kuva:

Sitten vähän muuta asiaa. Olen tullut siihen haikeaan johtopäätökseen, ettei vanhalle Talolle enää ole sijaa kodissani. Jospa se löytäisi uuden kodin, niin ei joutuisi aittaan varastoitavaksi. Laitoin sen huuto.nettiin myyntiin, kohteeseen pääsee tästä.

Viitseliäs nukkekotiharrastaja saa siitä remontoimalla todella upean talon. Talossa on kaksi asuinkerrosta sekä vinttikerros, huoneita molemmin puolin taloa. Alakerrassa on iso tupa sekä eteinen, keittiö ja kaksi kamaria. Ylhäällä on pitkänomainen sali, kylpyhuone, sauna ja kolme makuuhuonetta. Vintillä on yksi vinttikamari, muuten avointa tilaa. Lisäksi talossa on kuisti ja vellikellotorni. Joka huoneessa on valot, jotka saa erikseen sytytettyä, myös ovikello toimii sähköllä. Sähköliitoksia pitää kuitenkin tarkistaa ja korjailla.

Talon runko on valmistunut vuonna 1987. Sittemmin Talo on esitelty parissa paikallislehdessä sekä vuonna 1993 Kymmenen uutisten loppukevennyksessä.

 

Metsään

07.08.2011 - 18:30 / Kategoriat: Pikkutavarat

Nukkekodissa on otettu saappaat ja sangot esiin ilmeisenä aikomuksena lähteä marjastamaan. Kyllä kelpaakin lähteä, sillä tein marjanpoimurin, jolla poimiminen käy nopsasti.

Tein marjanpoimurista yhtä vanhan ja käytetyn näköisen kuin omani.

 

Pitkästä aikaa!

21.07.2011 - 22:56 / Kategoriat: Huonekalut, Messut, markkinat, Pikkutavarat

En ole luopunut nukkekoteilusta, vaikka blogissani onkin ollut pitkään hiljaista. Kesällä vain on niin paljon muutakin kivaa tekemistä.

Lapsuuden leikkikaverillani oli ihana joutsenkeinu, jonka tekemisestä minikoossa olen haaveillut jo vuosia, mutta koska niin monet muutkin ovat tehneet joutsenkeinuja, en ole siihen ryhtynyt. Nyt kuitenkin päätin, että on minullakin sellainen oltava. Tein yksipäisen mallin.

Vasta kuvasta huomasin, että nokka jäi maalaamatta, mutta nyt sekin on hoidettu. Tässä vielä jotain muita viime aikojen tuotoksia.

Nämä ja paljon muuta on tulossa sunnuntaina pidettäville Forssan vanhanajan lelumarkkinoille myyntiin. Tervetuloa pöytäni ääreen!

 

Kaksiosainen kori

28.05.2011 - 10:34 / Kategoriat: Pikkutavarat

Yritin kehitellä uudenlaista koria ja keksin sellaisen, mikä on jaettu väliseinällä kahteen osastoon. Voisikohan sen punoa yhtenä kappaleena ilman liimaa ja saumoja sillä tuohenpunontatekniikalla, mitä olen koreissa käyttänyt? Näköjään voi. Tässä tulos.

Mitään mallia ei ollut olemassa, ei edes ihmisten kokoisena. Ensimmäistä aloin punoa kuin kahta tavallista koria, joilla on yhteinen kylki, mutta toisen aloitin väliseinästä ja siitä tuli parempi. Uusien juttujen keksiminen on melkein parasta tässä harrastuksessa.

 

Pitkä-Miukunen ja Lyhyt-Maukunen

18.05.2011 - 22:33 / Kategoriat: Pikkutavarat

Ei varmaan moni arvaa, mitä otsikko tarkoittaa. Minulla oli lapsena lelu, jossa muovisesta korista pilkisti kaksi kissan päätä, ja kun kissoja painoi päästä, ne naukuivat, toinen kunnolla ja pitkään, toinen ihan vain lyhyesti; siitä tuli niille nimiksi Pitkä-Miukunen ja Lyhyt-Maukunen.

Valitettavasti sitä ei enää ole tallella. Kerran aikuisena näin saman laisen lelun kirpputorilla, mutta seitsemän markan hinta tuntui silloin kovalta, varsinkin kun korikin oli erivärinen kuin omani.

Muistikuvani perusteella tein nukkekotiin massasta pitkän-miukusen ja lyhyen-maukusen, vaikkei siellä lapsia asukaan. Tällainen siitä tuli. Pahoittelut jälleen olemattomasta kuvan laadusta.

Matkalaukku on oikeastikin lapsuudestani peräisin, nimittäin kynäkotelosta. Kyseessä on muovinen kynänteroitin, joka on saanut uuden värin pintaansa.

 

Pullokoira hyllyllä

03.05.2011 - 19:47 / Kategoriat: Huonekalut, Pikkutavarat

Joku aika sitten revin pientä väkivaltaa käyttämällä tämän pikkuhyllyn vanhan Talon keittiön seinästä, vaikken oikein tiedä mitä sillä aioin. Oli aika tiukassa, kylläpä minulla onkin ollut hyvää liimaa silloin!

Hyllyn olen tehnyt joskus silloin nukkekotiharrastukseni alkuaikoina. Löysin jostain pienen palan ohutta, noin millin paksuista puuta ja suunnittelin siitä tämän. Pienet laatikot tietysti aukeavat. Alaosan nauloissa oli kaulimen paikka. Keskellä oli huonekasvi kuten nytkin ja sivuilla keittokirjoja. Nykyisen talon keittiöön tämä ei enää mahdu, mutta ehkäpä makuuhuoneeseen?

Norsu on ollut kaulariipus, kaikki muu itsetehtyä. Tein muutamia kuviollisiakin astioita, kannu siitä kokeilu. Mutta tunnistaakohan kukaan ruskeaa möykkyä ylähyllyllä?

Se on ompelulangasta virkattu pullokoira, peräisin myös vanhasta Talostani. Nämä koirat ovat aika hyvin kadonneet maailmasta, mutta vielä viisi vuotta sittenkin niihin törmäsi aika usein kirpputoreilla. Pää ja vartalo ovat  eri osaa ja sisällä on pullo. Jalkoina ja korvina ovat tupsut. Itse virkkasin tälläisen "ihmisten koossa" ala-asteen käsityötunnilla limsapullon päälle, ja niin lienee moni muukin virkannut.

 

 

 

Joutsenia

30.04.2011 - 19:31 / Kategoriat: Pikkutavarat

Tunnustan, että minulla on omassa oikeassa kodissani sellaisia sisältä onttoja posliinijoutsenia. En mitenkään erityisesti välitä niistä, mutta niitä vain on asettunut taloksi,  ja toki niitä pitää sitten olla nukkekodissakin.

Tein isompia ja pienempiä joutsenia, jotka ovat mallinsa mukaan onttoja, joten niissä voi pitää jotakin sisällä. Mitä näissä sitten onkaan tarkoitus pitää, tekokukkiako? Pienet taitavat olla vielä poikasia lyhyine kauloineen tai sitten jotain muita lintuja kuin joutsenia.

Mitään vappuun liittyvää en ole tehnyt nukkekotiin. Hauskaa vappua kuitenkin kaikille!

 

 

 

 

 

 

Vilkaisu vintille

22.04.2011 - 12:21 / Kategoriat: Pikkutavarat, Vintti

Pieni kurkistus,mitä kaikkea on tähän mennessä kertynyt nukkekodin vintille:

Iso kirstu on päätynyt tuvasta tänne. Lisäksi näkyy vanhoja sanomalehtiä, kehräämiseen liittyvää välineistöä korissa, matkalaukkua ja vakkaa, leluja, lihamylly ynnä muuta. Lisään tavaraa sitä mukaa kuin löydän/valmistan, sillä vinttitilan on tarkoitus tulla aivan täyteen lattiasta kattoon. Vintiltä näkee, että kyseessä on hirsitalo. Siellä ei myöskään ole lattiaa, vaan tavaroiden välistä näkyy välipohjan täytteenä olevaa sahanpurua. Raskas arkku seisoo laudanpätkien päällä.

Pitkää, kapeaa tilaa oli erittäin vaikea kuvata, en saanut toiselta seinustalta onnistumaan yhtään kuvaa, mutta seinällä on hylly, minkä päällä on muun muassa vanha radio. Hyllyn alla roikkuu tavaroita nauloissa. Takaosasta, missä on sinistä lautaseinää, kuljetaan makuuhuoneeseen. Kapeaa kujaa pitkin kaiteen viertä pääsee tähän vinttiosuuteen. Koko vintti on yksi talon ristiriitaisuuksia (joita nukkekodissa sallittaneen), nimittäin jos tämä on kylmää tilaa, niin sinne on kuitenkin portaat suoraan keittiöstä ilman mitään väliovia tai luukkuja. Makuuhuoneen, joka on siis ikään kuin vinttikamari, ja vintin välillä sentään on ovi.

 

Kasveja

19.04.2011 - 11:32 / Kategoriat: Kuisti, Pikkutavarat

Pihalle ilmestyneiden leskenlehtien inspiroimana tein myös huonekasveja.

Jos nämä viherkasvit näyttävät muovisilta, niin se johtuu siitä, että ne ovat muovisia, valmiista osista helposti syntyneitä. Pienet ruukut ovat itsetehtyjä, isossa on ollut joskus elävä minikaktus. Oikeassa elämässä olen erittäin huono kukkien hoitaja, vain sitkeimmät kasvit voivat pärjätä minun hoivissani, sellaiset, mitkä kestävät kuukauden kastelematta. Kenties nukketalon asukas on siinä mielessä sukulaissieluni; vasemman puoleisin ruskeahko kasvi näyttää epäilyttävästi siltä, että se olisi vain unohdettu verhon taakse oman onnensa nojaan ja kuihtunut purkkiinsa. Paitsi ettei talossa ole niitä verhoja.

Mikä on aika hyvin rajautunut pois kuvasta, on se, ettei kuistille ole tapahtunut vähäistäkään edistystä yli puoleen vuoteen. Silloinhan tein etuseinään ikkunoita. Sivuseinissä, siis kukkapöydän takana on edelleen vain tyhjät aukot, samoin ulko-oven paikalla.

 

Ennenkin on tehty pientä

14.04.2011 - 09:33 / Kategoriat: Muut miniatyyrit, Pikkutavarat

Arvontapalkinto on varmaan jo voittajalla. Pakattuani sen huomasin, etten muistanut ottaa kuvaa - no, ehkä Ilona esittelee sitä blogissaan.

Löysin vanhoista tavaroistani pikkuisen muovirasian läpinäkyvällä kannella. Mietin, että sille voisi olla käyttöä pienten esineiden säilytyksessä. Tarkemmin katsottuna siellä olikin jotain sisällä.

Ohuesta rautalangasta väänneltyjä paperiliittimiä ja hakaneula vuodelta 1985! Vaikka ovat vähän epätasaisen kokoisia ja muotoisia, niin en viitsi tehdä uusia, kelvannevat kirjoituspöydän laatikkoon. Mittatikku unohtui kuvasta, mutta rasia on noin 2.5 cm pitkä.

Jostain syystä en vain saa tehtyä nukkekotiini tekstiilejä, en verhoja ikkunoihin, takkia naulakkoon tai edes pyyheliinaa. Petivaatteetkin ovat äitini tekemät vanhaan Taloon. En käsitä, mikä siinä on niin hankalaa. Ompelisin ihan mielelläni, mutta en vain saa aloitettua. Laitetaanpa nukkekotiin ompelukone, jospa vaikka asukas kotiin tultuaan ompelisi itse itselleen verhot.

Ompelukone on ostettu vuosia sitten romutorilta, taisi olla Forssan Pick Nickistä, uuden tavaran myyjältä, jolla oli lisäksi esim. nukkekodin polkupyöriä. Saman kaltaista tavaraa kaupitellaan vieläkin kesäisin markkinoilla ym. tapahtumissa. Maalasin konetta vähän: pöytätaso oli musta ja itse kone kiiltävä metallinen.

Makuuhuoneen järjestys tulee vielä muuttumaan kunhan teen sinne sängyn sivustavedettävän sohvan tilalle. En ole vielä keksinyt, millaisen tekisin. Rautasänky houkuttelisi, mutta toisaalta haluaisin oikein koristeellisen puisen päästävedettävän sängyn. Taustalla näkyvä tuolikin on menossa keittiöön, makuuhuoneeseen tulee varmaan joku, missä on pehmustettu istuin.

 

Uunin salaisuus

01.04.2011 - 19:00 / Kategoriat: Ostettua, Pikkutavarat

Tässä eilen esittelemäni uuni isoveljiensä juurella pikkuisena.

Isot ovat valmiita tuikkukynttilän polttamiseen tarkoitettuja uuneja, joita paljon käytetään nukkekodeissa kaakeliuuneina. Kyllä kai nukkekodissakin pitää olla samanlainen, voivat siellä pitää pienen pientä tuikkukynttilää tai laittaa uuniksi nukkekodin nukkekotiin. Useimmiten tuikku-uunit ovat valkoisia, siksi olen tallettanut itselleni muutamia värillisiä. Mustaa en ole koskaan nähnyt toista. Se oli minulla vanhassa Talossa, ostettu 1980-luvulla. Toinen on vaaleansininen, vaikka kuva haalistaa värin melkein valkoiseksi.

 

 

Kaakeliuuni

31.03.2011 - 09:18 / Kategoriat: Pikkutavarat

Savi on kiva materiaali. Keksin koko ajan uusia juttuja, mitä siitä pitäisi tehdä, mutta en ehdi kaikkia toteuttamaan. Nyt on valmistunut nukkekotiin pyöreä uuni.

Kuva on taas surkea, mutta eipä ole uunikaan vielä täydellinen. Tästä on hyvä lähteä kehittämään parempaa versiota. Malli näyttäisi olevan aika pelkistetty, ei mikään kodin koristus. Jotain erikoista tässä uunissa kuitenkin on. Mitähän?

 

Tämä ei ole kilpailu, mutta palkinto on luvassa

29.03.2011 - 22:48 / Kategoriat: Messut, markkinat, Pikkutavarat

Tämän tekemisestä nukkekotikoossa olen haaveillut kauan ja saanut jo aiemmin aikaiseksi muutaman epäonnistuneen kappaleen. Tähän tulokseen olen melko tyytyväinen, vaikka aavistuksen se on liian pieni.

Aurinko heijastuu ikävästi ikkunasta, mutta noin tusinasta huonosta kuvasta valitsin sen, jossa kohde, siis tuo valkoinen lattialla, näkyy parhaiten. Ei sitä tietenkään voi tässä talossa käyttää, mutta on se silti hieno. Kyllä kai joku edes tietää, mikä se on?

Laitetaanpa pieni kysely: Tiedätkö, mikä tavara on kyseessä, ja olisiko sille käyttöä sinun nukkekodissasi? Vastaa kommentoimalla tähän kirjoitukseen. Kaikkien viikon sisällä vastanneiden kesken arvon yllätyspalkinnon eli jotain itsetekemääni nukkekotiin.

Viikonloppuna on Kansallismuseossa nukkekotitapahtuma, johon olen menossa mutta vain sunnuntaina. Tervetuloa katsomaan myyntipöytääni sinne! Tämäkin esine pöydässäni tulee olemaan.

Kuvasta vielä sen verran, että talossani on pari avautuvaa ikkunaa ja tämä makuuhuoneen on yksi niistä. Siinä on vanhanaikaiset ikkunahaat sulkemista varten. Ajatuksenani oli, että taloa olisi helpompi siirrellä, kun saa ottaa ikkuna-aukoista kiinni nostaessaan. Käytännössä se ei sittenkään ollut kovin hyvä idea, alkaa pinsettejen kanssa nyppimään hakoja auki pienissä kalustetuissa huoneissa.

 

Pienen pientä uutta

20.03.2011 - 18:28 / Kategoriat: Keittiö, Pikkutavarat

Tampereen messut olivat taas hieno kokemus, vaikkakin väkeä tuntui olevan viimevuotista vähemmän liikkellä. Kiitos kaikille pöydässäni vierailleille.

Nukkekotini keittiön seinille on ilmestynyt vähän uutta, pieni maustehylly maustepurkkeineen ja naulakko emaliesineille. Hellapuulaatikkokin on täytetty.

Maustehylly ei ollenkaan sovi renginkaapin viereen, ovat niin eri maailmoista. Suunnittelinkin sitä ensin tuohon tiiliseinälle, mutta kuuman hellan päällä ei ole kovin hyvä paikka pitää mausteita. Naulakko emalijuttuineen ei tässä oikein näy, mutta siitä tuli mielestäni kiva.

Hellalla olevasta valmiista paistinpannusta katkaisin liian pitkän varren, lisäksi sitä pitää näköjään vielä ohentaakin, oikein kunnolla. Ison kattilan laitoin tiskiveden lämmittämistä varten, ja nyt  vasta  kuvaa katsoessani tuli mieleeni, että onhan hellassa vesisäiliökin. Voihan tosin olla, että se vuotaa eikä siksi ole käytössä.

 

Emalia

02.03.2011 - 16:29 / Kategoriat: Keittiö, Pikkutavarat

Emaliastiat miellyttävät minua oikeassakin elämässä. Yksi keräilykohteeni on punaiset emalikahvipannut, joita on kertynyt pitkälti toistakymmentä ja jotka ovat esillä jouluisin, muut ajat piilossa. Niinpä olen pitkään haaveillut tekeväni myös nukkekotiin jotain emalia, mutta kun niitä on näkynyt niin monessa muussa blogissa, niin ei ole huvittanut.

Tein nyt kuitenkin pari kannua ja mukia, tapetista. Kuvasinkin, vaikka nämä eivät tosiaankaan ansaitse tulla esitellyiksi. Kuvausalustana makuuhuoneesta lainattu arkku.

Kuvakulma vääristää mukit mataliksi ja leveiksi, ovat todellisuudessa ihan normaalimuotoisia. Niin ja toiseen mukiin yritin piirtää kuvan. Voinhan näyttää välillä epäonnistuneitakin tuotoksia: muki pääsi kuitenkin mukaan, vaikka kuva levisi lakatessa eikä enää muistuta etäisestikään mäkeä laskevaa jänistä, joka siinä oli tarkoitus olla ja johon otin mallia yhdestä oikeasta lasten emalimukista. Kaikki nämä päätyvät johonkin kaapin peränurkkaan jos eivät roskikseen.

Kahvipannun tekeminen ei tällä tekniikalla onnistu, siihen pitää keksiä jotain muuta. Jossain aiemmassa kuvassa näkynee hellalla tekemäni kuparipannu. Samalla tavoin voisi tietysti tehdä emalipannunkin, maalaisi vain toisin.

 

Kokovertailua

26.02.2011 - 09:31 / Kategoriat: Ostettua, Pikkutavarat

Varmaan joku muukin nukkekodin sisustaja on miettinyt tätä? Tässä on muutamia omistamiani kahvikuppeja.

Oi, kuinka uskomattoman pieniä ja söpöjä nuo sinireunaiset Bodo Hennig-kupit olivat, kun sain ne joskus 80-luvulla! Ja ihana valkoinen kultareunainen kahvikalusto, jonka ostin Tukholman vanhasta kaupungista silloin muinoin, kun Suomessa ei vielä ollut juurikaan nukkekotikauppoja. Samoin kukalliset kupit, jotka sain lahjaksi vain muutamia vuosia sitten.

Mutta jos tarkkaan ajatellaan, niin nehän ovat jättimäisiä! Oikeassa elämässä tuon sinireunaisen kupin halkaisija yläreunasta olisi melkein 15 cm! Ei suurinkaan teekuppi voi olla niin valtava. Bodo Hennig -tuotteet taitavat tosin olla mittakaavaa 1:10, mutta siihenkin kahvikupit ovat isoja, kupin halkaisija "oikeasti" olisi yli 12 cm. Kuvassa reunoilla olevat posliinikupit näyttävät vielä isommilta, vaikka niitä myydään 1:12 -nukkekoteihin. Niiden tassit ovat ruokalautasiksikin ihan kunnon kokoisia: muutettuna 1:1 -maailmaan lautasen halkaisija olisi 26 cm.

Pieni luonnonvalkoinen kuppipari on sitten itsetekemäni ja oikeassa mittakaavassa, vaikka ikävä kyllä kuvaan osui aika paksuseinäinen kuppi - toinen valmisastioiden ongelmahan on juuri paksuus. Näillä mahtuu kattamaan pöydän tai täyttämään kaapin luontevamman näköiseksi.

 

 

Arkiastioita ja säilytyspulmia

10.02.2011 - 11:25 / Kategoriat: Keittiö, Pikkutavarat

Paljon tarpeellista pikkutavaraa vielä puuttuu nukkekodista. Aika vähän olen saanut aikaiseksi mutta jotakin sentään. Olen tehnyt posliiniastioita: kahvikuppeja, lautasia, kulhoja ja kannuja. Yksiväriset valkoiset perusastiat sopivat yhtä hyvin arkeen kuin juhlaan. Tässä muutamia kuvattuna tiskipöydällä.

Mutta missä niitä astioita pidetään, kun keittiössä on vain kaksi kaappia eli tämä tiskipöytäkaappi ja pieni renginkaappi seinällä?

Renginkaapin olen tehnyt vanhaan Taloon ja se on väritykseltään paremmin sinne kuin tänne sopiva, mutta on mielestäni niin kaunis, etten malta maalata uudestaan.  Ei siihenkään montaa astiaa mahdu, varsinkin kun jossakin täytyy säilyttää kahvia ja sokeria ynnä muita kuivaelintarvikkeitakin.

Ei tässä talossa tosin kovin suurta astiastoa tarvitakaan. Jos nimittäin tulisi vieras, niin heti loppuisivat istumapaikat, sillä keittiössä on yksi ainoa tuoli ja siinäkin näyttää nyt nukkuvan kissa. Tiskipöydän toisessa kaapissa täytyy olla likasanko, toiseen voisi sitten laittaa kattiloita ja kulhoja, ehkä sinne pari lautasta ja kuppiakin mahtuisi. Toistaiseksi kaapit ovat vielä tyhjiä.

 

Uusi pesusoikko

28.01.2011 - 15:42 / Kategoriat: Messut, markkinat, Muut miniatyyrit, Pikkutavarat

Kun kerran aloin niitä puisia korveita tehdä, niin jatkoin sitten vähän isommalla.

Pesuhuoneeseen syntyi uusi parempi pesusoikko. Johan alkaa pyykkääminen sujua. Soikossa odottaa käyttäjäänsä  "lasinen" pyykkilauta.  Tähän asetelmaan olisi sopinut eräs vanha puusanko, mutta en millään löytänyt sitä ennen kuin kuva oli otettu ja koneella, siksi sen sijalla esiintyy ostettu metallinen ämpäri. Pakkaukseen kuului ämpärin lisäksi muita siivousvälineitä, joita on vilahdellut kuvissani.

Tämä kuten yksi aiempikin kuva tapahtuu vanhassa Lundby-kokoisessa nukketalossa, johon nämä tavarat ovat liian isoja.

Huomenna sitten sinne Porin nukkekotitapahtumaan!

 

Astioita

23.01.2011 - 10:15 / Kategoriat: Huonekalut, Pikkutavarat

Pitkästä aikaa sain tehtyä jotain, mihin olen erittäin tyytyväinen, tarpeellisia vanhanaikaisia puuastioita. Kannellinen on oma suosikkini. Astiat ovat kuten oikeat kimpilaudoista kootut ja niissä on asiaankuuluvat vanteet.

Kuvausta varten pengoin jälleen kerran vanhan Talon tavaroita. Löysin astioihin näytille vain appelsiineja ja melkein kokonaisen leivän. Kuvan epätarkkuudesta johtuen eivät onneksi näy kovin hyvin. Alatasolla ja avautuvalla laatikolla varustettu ootrattu pöytä on itsetehty mutta liian iso uuteen taloon. Matto on niitä kauan sitten oikeilla kangaspuilla kutomiani liian paksuja. Miksikö vaaka (ostotavaraa vuosien takaa) on mukana? No, se nyt vain on. Punnukset ovat jonkun pelin nappuloita. Eikä kuvaa ole otettu missään kellarissa vaan taustalla on taloni irtonainen etuseinä.

 

Tunnustus

20.01.2011 - 10:16 / Kategoriat: Ostettua, Pikkutavarat

Sain Raijalta Hurahtanut nukketaloihin -blogista tunnustuksen. Kiitos paljon.

Haasteena on kertoa seitsemän asiaa itsestään. Tässä niitä:

1. Ensin pahin: en osannut siirtää tunnustuksen kuvia tänne omaan blogiini.

2. Työpöydälläni vallitsee kaaos.

3. Paitsi vanhoja leluja keräilen myös sitruspuristimia. Minulla on niitä yli 200 erilaista. Nukkekodissa on vain muutamia, itse tekemiäni.

4. Pidän vanhoista tavaroista. Minusta on kiva kiertää kirpputoreilla ja huutokaupoissa.

5. Mieluisimpia nukkekotiaskartelujani ovat sellaiset, mitä en tiedä kenenkään muun vielä keksineen.

6. Olen aamu-uninen.

7. Osaan kehrätä rukilla.

Tunnustusta piti jakaa eteen päin 15 blogille, mutta en aio sitä tehdä, en nyt enkä jatkossakaan.

Viimeiseen kohtaan liittyen:

Tämä muovinen saksalaismallinen pystyrukki sopisi kokonsa puolesta paremmin taloni ahtaaseen vinttikoppiin kuin se itse tekemäni. Suomessa ei ole tainnut olla juurikaan käytössä pystyrukkeja, mutta onhan tämä voitu tuoda jostain. Ei tällä kyllä kehrätä voi, ei edes periaatteessa. Voisin sitä parannella, lisätä edes polkusen tai maalata vähemmän muovisen näköiseksi, mutta mielelläni en muuttele tämmöisiä vanhempia esineitä. Tosin ei rukki kauhean vanha ole, vain 1980-luvulta - olen sen ostanut vanhaan Talooni. Samaan sarjaan kuului puisia huonekaluja, ehkä aavistuksen liian pieniä 1:12 nukkekotiin.

Karstat, rukinlapa, hahtuvakoppa ja langan kertaamisessa käytetty rullatuoli ovat itsetekemiäni, sakset ostotavaraa. Hahtuvat korissa ovat vanua. Rullatuoli näyttää tässä kovin isolta, varsinkin kun rukkikin on noin pieni.

 

 

Vaihteeksi erityylistä

11.01.2011 - 18:46 / Kategoriat: Pikkutavarat

Tein välillä jotain, mikä ei ole niin talonpoikaista kuin tekeleeni yleensä, tällaisen hieman koristeellisemman piianpeilin:

Laatikko ei ole aukeava. Peili, vaikka näyttää kuvassa samealta, on oikea hyvin heijastava peili.

Tämä ei ole kyllä minun makuuni, joten päätynee lopulta myyntipöytääni jollain messuilla tai markkinoilla. Seuraava nukkekotitapahtuma, johon aion osallistua, on muuten Porissa 29. päivä tätä kuuta. Mainos tapahtumasta löytyy esimerkiksi Nukkekotiyhdistyksen sivulta.

 

Välillä pitää siivota

02.01.2011 - 10:33 / Kategoriat: Keittiö, Pikkutavarat, Vanhat lelut

Oli sen verran vielä rakentamisen jäljiltä sahanpurua nukketalon keittiön nurkissa, että piti tehdä lattiaharja ja rikkalapio. Tuntuvat toimivan.

Ovi on auki rappukäytävään ja ikkunasta paistavassa kirkkaassa auringonpaisteessa näkyy, että siellä on hirsiseinä. Oven yläpuolelle ripustettu kuparivuoka on suklaarasian pohjasta leikattu ja maalattu, vai olisiko ollut sittenkin suklaakalenteri.

Miksihän täällä muuten on nukenvaunut? Liekö haettu vintiltä viihdykkeeksi pienille jouluvieraille. Vanhat muoviset vaunut olen ostanut jokunen kesä sitten romutorilta. Olivat niin ihanat, etten pystynyt vastustamaan. Sarjaan kuuluu muitakin osia, kuten kolmipyörä.

 

Hyvää joulua!

23.12.2010 - 15:33 / Kategoriat: Pikkutavarat, Vanhat lelut

Oikein hyvää ja rauhallista joulua kaikille!

Seimi on vanha, tällainen tuli joskus pyhäkoulun joulupussista. Samoja on ilmeisesti vieläkin saatavilla jossain, olen nähnyt jonkun blogissa. Hahmot olivat valkoiset, olen maalannut ne. Muut esineet itsetehtyjä.

Laitan vielä kuvan yhdestä jouluasetelmastani. Nämä ovat nukkekotikokoa isompia vanhoja leluja. Vulcan-ompelukone on omasta lapsuudestani, mutta se oli vanha jo silloin.

 

On minullakin joulukalenteri

08.12.2010 - 19:23 / Kategoriat: Pikkutavarat

Nukkekotiblogeissa näyttää olevan toinen toistaan ihanampia joulukalenterivaihtoja ja muutenkin jouluvalmistelut kovasti käynnissä. Minun talossani tyydytään kuvakalenteriin.

Osa vanhan talon joulukoristeista on salaperäisellä tavalla kadoksissa, mutta jotain löytyi, kuten tämä joulukalenteri. Se on lehdestä leikattu kuva. Avautuvien luukkujen kohdille on liimattu samoin lehdestä leikattuja pikkukuvia.

Komuutti aukeaa kuin oikea ja kannen alla on paikka pesuvadille. Sitä taidetaan kuitenkin käyttää vain yöpöytänä, ei peseytymistarkoituksiin. "Sorvaukset" olen veistellyt puukolla sorvin puuttuessa.

 

Terveisiä Tukholmasta

06.11.2010 - 19:14 / Kategoriat: Huonekalut, Pikkutavarat, Messut, markkinat

Olin viime sunnuntaina ensimmäistä kertaa Tukholman miniatyyrimessuilla myymässä. Mukava kokemus, vaikka kuvittelinkin, että tapahtuma olisi ollut suurempi. Tapasin paljon kivoja harrastajia; kiitos kaikille pöydässäni asioineille. Ehdin pikaisesti kiertää muiden myyjien pöydät ennen tilaisuuden alkamista, ja paljon näkyi mielenkiintoisia, korkealaatuisia tuotteita, mutta en ostanut itselleni mitään muuta kuin nipun vanhoja nukkekotilehtiä.

Tässä näytteeksi jotakin, mitä  minulla oli mukanani. Tällä kertaa minulla oli pelkästään itse tekemiäni tavaroita. Jäljelle jääneitä tulen kauppaamaan Helsinkiin Nukke- ja nallemarkkinoille, ja varmaan ehdin tehdä jotain pientä lisääkin.

 

Kirjoja

21.10.2010 - 08:14 / Kategoriat: Pikkutavarat

Tulipa tuosta edellisen kirjoituksen lintukirjasta mieleeni, että vanhassa nukkekodissani oli huomattava kirjasto, useampi sata itse valmistamaani nidettä. Kaivelin pienen osan esiin (hyllyn päältä ei tullut pyyhittyä pölyjä):

Tämän hyllyn lisäksi oli iso kirjahylly sekä joukko pieniä hyllyjä seinillä tai ikkunoiden päällä. Lisäksi irtokirjoja lojui pöydillä. Ennen tietokoneaikakautta tehdyt kirjat olivat joko kirjakerhon mainoksista leikellyin kansikuvin varustettuja tai kuten hyllyssä olevat ja valtaosa talon muistakin kirjoista  vain värillisellä paperilla päällystettyjä ja selkämyksessä lehdestä leikattu sana nimenä. Kaikissa kirjoissa on paperiset (tyhjät) sivut ja pahvikannet.

Uudessa talossani ei ole sijaa minkäänlaiselle lattialla seisovalle kirjahyllylle, mutta edes muutama kirja pitää talossa olla, vaikka sitten vintillä pahvilaatikossa.

 
MAINOS